TopBar

Audioquest

Audioquest on tunnettu kaapelinvalmistaja jo 25 vuoden takaa. Sen mallistoon on aina kuulunut sekä edullisia johtoja niitä tarvitseville että käytetyn auton hintaisia huippu johtoja. Jälkimmäiset edustavat korkeinta tiedon tasoa, joka Audioquestilla on kaapelien valmistuksesta. Audioquestin pyrkimys on kuitenkin aina ollut, että heidän kalleimmatkin kaapelinsa ovat luokkansa edullisimpia. Viime vuosina Audioquest on laajentanut osaamistaan myös virta-, video- ja digi-kaapeleihin.

Johtimen materiaali ei Audioquestin mukaan pelasta huonoa suunnittelua, mutta vaikuttaa suuresti siihen, miten kaapeli soi. Epäpuhtaudet johtimen materiaalissa aiheuttavat äänen karkeutta. Parhaat johtimet ovat pitkäsäikeisiä ja kontakti säikeiden välillä on paras mahdollinen. Tärkein osa johdinta on Audioquestin mukaan sen pinta. Myös eristemateriaali vaikuttaa ratkaisevasti ääneen. Kaikki materiaalit paitsi ilma vaikuttavat signaaliin, ja siksi ne pitää valita siten, että niiden aiheuttama epäedullinen vaikutus ääneen minimoituu. Huono eristemateriaalin valinta saa kaapelin kuulostamaan tylsältä (ts. ei erottelevalta) tai liian kirkkaalta.

Tapoja, joilla kaapeli voi vaikuttaa ääneen - tai pikemminkin voi olla vaikuttamatta siihen - on Audioquestin mukaan kolme. Ns. skin effect on yksi tärkeimmistä särön lähteistä kaapeleissa. Vastoin yleistä uskomusta skin effect ei kuitenkaan vaikuta kaikkiin korkeataajuisiin signaaleihin eikä ohenna bassotoistoa. Sen sijaan se aiheuttaa korkeilla taajuuksilla epäjatkuvuutta kaapelin eri osien välillä sekä epätoivottavia ilmiöitä säikeiden välillä.

Säikeiden välinen kontakti on ehkä kaikkein suurin ongelma kaapeleissa. Jos kontakti on epätyydyttävä, signaali muuttuu matkalla, mikä aiheuttaa äänen ’suttuisuutta’ eli säröä. Audioquestin Semi-Solid Concentric-Packing –valmistus-tekniikka poistaa lähes kokonaan tämän ongelman. Säikeetön johdin on ihanteellisin ratkaisu. Myös kaapelien geometria eli miten johtimet sijoitetaan toisiinsa nähden, on ääneen vaikuttava tekijä. Enemmän tietoa Audioquestin kaapeliteoriasta löytyy täältä: http://www.audioquest.com/pdfs/aq_cable_theory.pdf

Audioquest
© Copyright Soundata Oy    Yhteystiedot  |  Sivukartta | Lähetä kaverille