Sikailua kymmenkertaisesti

MTV3:n uusi, 2009 alussaalkanut visailuohjelma "Power of 10" (osuitte oikeaan mikäli veikkasitte formaattiohjelmaksi...) näkyy kolmannen sukupolven possujen ansiosta!

Mutta sitä ennen lyhyt kuvaus ohjelmasta jotta arvoituksellinen aloitus jää kalvamaan mieliä :c)

Power of 10 perustuu amerikkalaiseen formaattiin ja se pyörii parhaillaan CBS-kanavalla koomikko Drew Careyn luotsaamana.

Soundatan salainen agentti Valo (pomon mukaan sovellun salaiseksi agentiksi erityisen mainiosti koska minun puuduttavilla tarinoillani on kiusallinen tapa lähestulkoon tappaa ikävään... ) pääsi livahtamaan kokoisekseen varsin huomaamattomasti hallin ulkopuolelle levittäytyneen HD Resources:in valtavan ulkotuotantorekan ohi kamerakaapeleita seuraamalla seuraamaan ohjelman nauhoituksia ja pitämään kädestä valopoikia MTV3:n Filmihallin hämärässä tarkkaamonurkkauksessa.



Janne Katajan (kyllä: se BB extra heppu. Sain nimmarinkin jonka tosin pomoni heti kateellisena anasti (en enään ikinä pyydä nimmaria käsivarteeni !!)) juontamassa ja Broadcasters / Zodiak Television Finland Oy:n tuottamassa ohjelmassa "Power of 10" voi viidellä oikealla arvauksella voittaa 100 000 euroa (juontajan mukaan ainoastaan kyseisen ohjelman juontaminen on helpompi tapa päästä käsiksi moisiin rahasummiin...). Pelissä on viisi porrasta ja palkintosumma kerrotaan joka kerta kymmenellä - siitä juontuu ohjelman nimi.



Kyseessä on suoraviivainen kilpailu, jossa on sitä paremmat mahdollisuudet menestyä mitä paremmin tuntee suomalaiset. Varsin mielenkiintoisen pelistä tekevät kysymykset, jotka paljastavat suomalaisten mielipiteet ja kokemukset mitä ihmeellisimmistä asioista. Kilpailijoiden tulee arvata esimerkiksi kuinka monta prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että juuri hän on vanhempiensa lempilapsi (meidän perheessä tietysti minä !) tai kuinka monta prosenttia suomalaisista naisista pitää suklaata parempana kuin seksiä (molemmat saattavat kyllä lihottaa...).Tiedätkö esimerkiksi kuinka monta prosenttia suomalaisista olisi mieluummin rikas ruotsalainen kuin köyhä suomalainen? Tai on sitä mieltä, että anoppi on hyvä kokki (uskaltaisiko kukaan myöntää muuta...)? Meillä töissä taas esitetään useinkin kysymys siitä, kuinka monta prosenttia Soundatan Pro-osaston työntekijöistä ansaitsisi roiman palkankorotuksen.... no, se ei liitty tähän formaattiin.
Mutta kysymykset ovat varsin hauskoja ja jo niiden vuoksi oli ratkiriemukasta seurata ohjelman tekoa. Ja jos edes murto-osa ohjelmanteon hauskuudesta välittyy katsojille niin synkkää ei ole kotikatsomoissa. Eikä ollut muuten tarkkaamossakaan. Onneksi arvon valotaiteilijat eivät hakanneet päitään valopöytään naurunkohtausten aikana sillä olisi saattanut visuaalinen ilme muuttua hieman... mutta toistensa otsat olivat kovilla !

Studioyleisö osallistuu visaan näpyttelemällä langattomilla äänestyskapuloillaan omat mielipiteensä (prosentit) ja niitä näytetään taustan suurella taustaprojisointikankaalla ennen kilpailijoiden päätöksiä.
Alkuunsa kilpailijoita on kaksi, joista toinen putoaa ja jatkoon päässyt kisaa ensin 10 eurosta ja joka askelmalla summa kasvaa 10-kertaiseksi. Luonnollisesti lopettaa voi minkä summan ansaittuaan haluaa mikäli rohkeus ei riitä jatkamaan.

Tuon monimutkaisen juonen kuvauksen jälkeen onkin sitten teknisempää asiaa:
Ohjelman tekninen osuus pyörii yhden keskustietokoneen varassa. Äänestystulokset, kilpailijoiden vastaukset, taustan videot ja kilpailijoiden lähikuvainsertit taustassa, kilpailijoiden ja juontajan monitorit, vastauksiin liittyvät äänitehosteet ja vastauksiin liittyvät valotehosteet komennetaan tarkkaamossa kyseisellä koneella.
Kyseinen tietokone toki komentaa useita orjakoneita ja valopöytää komennetaan MIDI-komennoilla.

Mutta midi-komennot ohjaavat ihmisten ohjelmoimia tilanteita.
Ohjelman valosuunnittelijana, valaisevana kuvaajana ja lavastajana toimii Jyri Suominen ja ohjelmoijana Aki Dubatscheff (tuota nimeä tavatessaan on moni poliisi jättänyt taatusti sakkolapun kirjoittamatta ja päästänyt Akin varoituksella...).




Ennen varsinaiseen ohjelmaan siirtymistä Jyri kertoi midiin liittyen tarinan menneisyydestään bändikiertueilta suloisessa Suomenmaassa:
Kiertueen lippumyynti oli ollut odotettua heikompaa ja yhtyeen jäsenet miettivät missä voisi karsia kuluissa.
Jolloin kosketinsoittaja keksi kysyä Jyriltä jotta totteleehan valopöytä midiä ?
Vastaus oli myönteinen.
"Kun kerran valoja voidaan ohjata midillä, niin silloinhan minä voin ohjata niitä uruillani ! Mihinkäs me oikeastaan tarvitsemme sinua ?"
"Niin", pohdiskeli valotaiteilija Suominen, "tarvitsette aika paljon midikaapelia ja paljon sovitebokseja. Ensin kytkette midin lumisen kuorma-auton kylkeen. Sitten annatte midikomennon liftin aukaisuun. Sitten midikomennot trassien ja laatikoiden siirtoon - huomioikaa soitossa lumisohjo, kynnykset ja portaat sekä lavalle nosto. Sitten midin kytky pulttiavaimeen jotta saatte trassit pultattua kasaan ja nostettua trassinostimien haarukoihin. Teillä lienee sopiva midi-komento myös voimavirtakaapelien, Socapex-kaapelien ja ohjausjohtojen laatikosta ulosluikerteluun ja laitteisiin kytkyyn, trassien ja jalustojen ylösnostoon ja PAR-kannujen suuntaukseen ja tarvittaessa palaneiden umpioiden ja värikalvojen vaihtoon, savukoneen nesteen täyttöön, taustaverhon ripustukseen...?"
Aiheesta ei enää spekuloitu...

Mutta tässä tuotannossa midiä käytetään nopeuden vuoksi. Tuohon aiheeseen palaan taas muutaman sekavahkon aasinsillan kautta.

Ohjelma pyörii siis jo muissa maissa. Jyri kävi ruotsissa katsomassa kuvauksia ja tutustumassa niin HD Resources:in ulkotuotantorekkaan, kaluston ominaisuuksiin kuin ruotsalaisten valaisuratkaisuihin.

Nykyaikaisten kameroiden herkkyys on niin suuri, että 5kW fresnelit, jopa 2kW:tkin, ovat taaksejäänyttä elämää.
Päävaloina käytetään 575W profiileita frostattuna ("Varmistaa ettei taatusti ole hotspottia mutta silti valo on hallittua"). Niitä käytetään 30% teholla ja värilämpötilan kohoamista on kompensoitu kääntökalvolla. Aina kilpailijoiden saapuessa kameraharjoitukseen katsoi Jyri monitorin AB-jaetulla näkymällä että kilpailijoiden päävalot olivat tasapainossa keskenään sillä ruskettuneempi kilpailija tarvitsee enempi valoa jotta olisi yhtä kirkas laajoissa kuvissa kuin syystä tai toisesta kalpeampi kilpakumppaninsa.
Kamerat on valkobalansoitu 3200K mukaan. Sonyn digitaalisten kameroiden kontrolleilla säädettiin sävyt kolmen erilaisen värilämpötilan mukaan silmää miellyttäväksi (monitoria katsottaessa). Kolme värilämpötilaa tarkoittaa keinovaloja (niin staattisia kuin liikkuviakin), purkauslampullisia liikkuvia valoja ja LEDejä.
Kiinteitä valoja oli muutama kymmenen, kaikki profiileita. Ne olivat päävaloina, yleisövaloina ja lavastuksen valaisimina.
Liikkuvia valoja 76 ja LEDejä lavastuksissa parin dmx-universumin verran.
Jyri valitsi LEDit koska ne mahtuivat pieneen tilaan, niiden lämmöntuotto oli pieni, avautumiskulma suuri, sävynsäätö helppoa ja nykyisin tehokin riittävä. Pääsääntöisesti LEDejä käytettiin 40-50% teholla, lattiassa 70% koska lattiaan "vuosi" muutakin valoa.

Liikkuvat valot olivat käytännössä paikoillaan muutamaa taustan videon kanssa synkattua sweeppiä lukuunottamatta.
Mukavaa nähdä välillä visailu ilman jatkuvaa viuhuntaakin...
Liikkuvat valot Jyri valitsi koska niistä käytettiin värimiksaus ominaisuutta ja gobo-koneilla valaistiin lattiaa ja katon isoa X-elementtiä.

Valojen sijoittelu ja niiden kiinnityspaikkojen järkevä sijoittelu onnistui helposti koska valosuunnittelija oli myös lavastaja ("Välillä kyllä tapeltiin ja haukuttiin toisiamme.mutta sitten mietittiin yhdessä mikä olisi tuotteen kannalta paras ratkaisu, nieltiin ylpeytemme ja jatkettiin taas leppoisaa mutta mukavaa suunnittelua..."). Lavastus ei siis blokannut käyttökelpoisia valaisinkulmia. Ainoa rajoittava seikka oli taustan suuri taustaprojisointikangas jonka takana kolme isoa Barcoa suolsi ulos taatusti riittävällä teholla medioitaan.. Itseasiassa sekään ei rajoittanut.
Trasseja, joita käytettiin lavasteidenkin perustoina, oli paljon ja ML:n kaikki erilaiset kaarevat trassit olivat käytössä.
Kaikki !!

Mutta miten sikailu ja Jyri sitten liittyvät toisiinsa?
Lupauduin vaikenemaan menneisyydestä (epäilen, että minua usein seuraavat, ulkomaisissa rekistereissä olevat tummennetuilla laseilla varustetut mustat autot liittyvät jotenkin varmistukseen aiheesta...) joten kerron virallisen version.

Jyri halusi tuotantoon tehokkaan valopöydän jolla olisi nopeasti ja tehokkaasti mahdollista ohjata noin sataa liikkuvaa valonheitintä, useampaa universumia RGB-LEDejä ja kymmeniä himmenninkanavia. Laitteen tuli olla midillä komennettavissa koska formaatti sitä edellyttää, käyttöliittymän tulisi olla mahdollisimman graafinen jotta tiedon saaminen olisi mahdollisimman nopeaa ja tilanteiden tekeminen ja muokkaaminen olise tehokasta eikä veisi liikaa huomiota pääasialta eli hyvän lopputuloksen tarkkailulta.

 

Jyri otti yhteyttä Soundatan Pro-osastolle konsernin päämajassa ja halusi tutustua possuun koska oli kuullut hyvää laitteesta.
Jyri vietti päivän kersinassa tutustuen laitteeseen ja halusi vielä viedä sen yöksi kotiin.
Pyyntöön suostuttiin koska hyvin alkanutta suhdetta emme hennoneet katkaista.

Ominaisuudet vastasivat toiveita ja kalustospeksissään Moving Lightille (koko valokalusto trasseineen, moottoreineen , kaapeleineen ja ammattitaitoisine asennusmiehistöineen tuli Alppitalon paisuvasta spektaakkelikeskuksesta) Jyri määritteli ohjainvaihtoehdoiksi HES Roadhog Full Boarin kosketusnäyttöisellä submaster wingillä tai HES Roadhog Full Boarin kosketusnäyttöisellä submaster wingillä.
Ja sai haluamansa :c)


Koska nopeatempoisessa tuotantoaikataulussa ei kevin helposti oteta uusintaotoksia minkään syyn vuoksi, halusi taiteilija Suominen aisaparikseen vankan mutta tanakan käyttökokemuksen omaavan sikopaimenen. Suositusten perusteella hän valitsi Akin (sukunimeään en enään kirjoita !!).
Siten Jyri pystyi keskittymään kokonaisuuteen ja pientenkin yksityiskohtien tarkkailuun ja Aki taas osaltaan ajoi treenatut tilanteet itsenäisesti ellei muutoksia pyydetty.


Ja sitten midin mystiseen maailmankaikkeuteen:
Kisassa nopeus on tärkeää ja kun oikeita vastauksia tuli, ohjasi keskustietokone käskynsä niin mediaservereille (taustan videot), äänikortin kautta äänet ja midin kautta komennot määritellyille valotilanteille valopöydässä.
Käytännössä esimerkiksi kaikki väriä vaihtavat valaisimet vaihtoivat värinsä punertavaksi tietyllä komennolla. Ja palautti takaisin perustilaan hetken kuluttua.

Operaattorin olisi hankala tietää kumpi kilpailija vastasi nopeammin joten siksi komento tulee midikomentona koneelta joka tietää oikean ratkaisun.

Kameraharjoitus meni hyvin, samoin taltiointi.
Jannen sanallinen arkku oli kanneton eli mykkiä hetkiä ei liiemmin ollut. Pientä haastetta lopullisessa editoinnissa...
Kisa päättyi voittajan kannalta hyvin (loppusumma jääköön katsottavaksi näköradiosta aikanaan) ja onnellinen voittaja kutsui kanssakisaajansa iloitsemaan kanssaan lavalle:
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo !

Kuvausjakson jälkeen pirteät possut pakataan taas lämpimiin, pehmustettuihin huoneisiinsa jatkamaan uusien seikkailujen pariin uusien sikopaimenten hellässä huomassa. Possut ovat sikälikin mukavia seuralaisia että ne viihtyvät laajan seurapiirin seassa. Ne eivät välitä kaverien taustoista tai ulkonäöstä (siksi minäkin pärjään niiden kanssa oikein hyvin !).
Mutta taas joulun jälkeen possut majoittuvat tallin nurkkaan vastaanottamaan midiä ja Akin herkkiä hipaisuja.
Ja possunhan saa tottelemaan iPhoneakin ! Se lienee Akin seuraava opiskelun kohde...

Salainen agentti luikertelee nyt pois juhlahumusta takaisin toimistolle myymään kaikenlaisia possuilla ohjattavia laitteita ja tietenkin tekemään eläinten ystäville hyviä tarjouksia hurmaavista lemmikeistä...niistä saapi muutens tietoa tästä linkistä

Full Boar


Tilaa uutiskirje

Saat tarjouksia ja etuja suoraan sähköpostiisi!

Minua kiinnostaa:

* Pakollinen tieto

Tietosuoja

Uutiskirje -rekisterin tietoja käytetään ainoastaan asiakassuhteen hoitoon henkilötietolain 8 § -mukaisesti.
Lue tietosuojaseloste

SOUNDATA HÄMEENTIE 153 C 00560 HELSINKI PUH  09 4769 3300
MYYMÄLÄ : ALBERTINKATU 46 00180 HELSINKI PUH 09 4769 3333